etusivu

| arvot

| palvelut

| henkilöt

| veloitus


Sopimusoikeus

Yhtiöasiat

Riitojen ratkaisu

Rikosoikeus

Saneeraus ja konkurssi

Perhe- ja perintöoikeus

Yrityssaneeraus ja konkurssi

Aina yritystoiminta ei osoittaudukaan kannattavaksi. Silloin voi tulla harkittavaksi yrityssaneerausmenettely, jonka aikana liiketoiminta pyritään tervehdyttämään. Saneerausmenettely onnistuessaan on käytännössä edullinen sekä velallisen että velkojien kannalta. Jos saneeraustoimenpiteet eivät riitä parantamaan yrityksen taloudellista asemaa tai jos alunperinkin tilanne on sellainen, ettei toimintaa voida tervehdyttää, voi kyseeseen tulla konkurssimenettely. Monesti konkurssi on velallisen itsensäkin kannalta varteenotettava tilanne, jolla voidaan estää asioiden pahentuminen entisestään.

Meillä on vuosien kokemus yrityssaneeraus- ja konkurssiasioista. Toimimme kaiken aikaa yrityssaneerauksissa selvittäjänä ja valvojana sekä konkurssiasioissa pesänhoitajana. Näissäkin tehtävissä toimimme koko Etelä-Savon alueella.

Pesänhoitajan tehtävien lisäksi voimme hoitaa konkurssiasioita myös velkojan näkökulmasta. Osana tehokasta velan perintää saattaa tilanteesta riippuen velkojalle olla hyvä keino hakea velallinen konkurssiin ja saada suoritus pesän varallisuudesta. Ripeä toiminta perinnässä tuottaa paremman tuloksen kun velallinen ei velkaannu lisää ajan kuluessa. Voimme huolehtia velkojan puolesta myös tämän saamisen valvonnasta ja tarvittaessa muustakin konkurssimenettelyn aikana tapahtuvasta velkojan edunvalvonnasta.

Hoidamme myös konkurssiasioihin liittyviä takaisinsaantiasioita.

Takaisin (Palvelut)

 

Asianajotoimisto Kunnas & Ervasti Oy - Savilahdenkatu 5-7 B 32, 50100 Mikkeli - Puh: (015) 365 333 - Faksi: (015) 161 694